Muutoksia hinnoitteluun sekä tukikäytäntöihin

26.10.2022

Haluan olla mahdollisimman läpinäkyvä asioiden kanssa, ja näin ollen haluan kertoa seuraavat asiat järjestelmään ja palveluihin liittyen. Kassajärjestelmä ei ole lähtenyt kasvamaan sillä vauhdilla, jota siltä edellytetään. Näin ollen seuraavat muutostoimenpiteet ovat pakollisia, jotta pystyn jatkamaan palveluiden tarjoamista.

Tukeen liittyvät toimenpiteet helpottavat minun arkea, ja sitä, että voin jättää työasiat niihin ajankohtiin, kuin haluan tehdä itse töitä. Myöskin erillisen korkean tärkeysasteen tukisähköpostin käyttöönotto mahdollistaa esimerkiksi lomailuni ajaksi henkilön ottamisen vastaamaan kriittisiin tukiasioihin.

Toivoisin myöskin, että henkilökohtainen facebook ei olisi paikka, jonne työasioita väkisin työnnetään. Niitä varten on muita kanavia.

Palveluiden kk-maksut

Sähkön hinnat, kuten muutkin hinnat ovat olleet todella suuresti nousujohteisia viimeisten kuukausien aikana. Palvelinten sekä kuukausittaisten palveluiden hinnat ovat nousseet ihan valtavasti. Olen pyrkinyt pitämään hintoja samalla tasolla, mutta nyt on tehtävä ikävä ratkaisu: olen päätynyt nostamaan hintoja myös nykyisillä asiakkailla. 

Palvelumaksut tulevat nousemaan 10-20%, mutta kuitenkin maksimisssaan hinnastossa (1.1.2022 alkaen) olevalle tasolle:

  • CashUP -peruskassa 24,90 EUR / kk
    • FleaUP -kirpputorijärjestelmä +45,00 EUR / kk
    • Showtime -lippujärjestelmä +14,90 EUR / kk
  • FeelUP -asiakaskorttijärjestelmä 79,90 EUR / kk
  • BookUP -varausjärjestelmä 14,90 EUR / kk
  • Kotisivujen ja kotisivutilan kk-maksu 19,90 EUR / kk

Hintojen korotukset eivät tule koskemaan lisäpalveluita kuten verkkolaskuja, verkkomaksamisen transaktiokuluja.

Tulet saamaan päivitetyn palvelusopimuksen sekä uuden hinnoittelun sähköpostiisi marraskuun aikana. Uudet hinnat tulevat voimaan 2023 jälkeen seuraavan laskutuskauden alkaessa.

Muuttuneet tukikäytännöt

Myös tukikäytännöt tulee muuttumaan jonkin verran, sillä tukiasiat työllistää tällä hetkellä valtavasti, ja monessa tapauksessa täysin turhaan.

  • Tulen julkaisemaan CashUP-järjestelmään liittyen ison tukikirjaston, jossa käydään läpi kaikki järjestelmän osa-alueet lyhyiden opastusvideoiden kanssa.
    • Tukikirjasto tullaan julkaisemaan marraskuun aikana, ja sinne lisätään videoita pikku hiljaa.
    • Jos sinulla on aiheita, joista haluat ohjevideoita, laitahan ihmeessä sähköpostia asiakaspalveluun.
  • Tukeen tulee kaksi eri sähköpostiosoitetta, ja tuki toimii jatkossa aina sähköpostitse.
    • asiakaspalvelu (a) showup.fi tulee pysymään "alhaisen tärkeysasteen" tukimeilinä. Tähän meiliosoitteeseen voi laittaa kaikki ne asiat, jotka eivät ole 100% akuutteja, ja joiden hoitamiseen 8 - 16 arkisin riittää.
    • sos (a) showup.fi on uusi "korkean tärkeysasteen" meiliosoite. Tänne lähetetty tukiasia tarkistetaan mahdollisimman nopeasti, on kyseessä arki tai viikonloppu.
  • Tulemme ottamaan käyttöön laskutuksen myös tukiasioissa käyttöön. Laskutus toimii seuraavanlaisesti:
    • Jos asia on hoidettavissa 15 minuutissa, ei laskutusta arkisin 8 - 16 välisenä aikana
    • Viikonloppuisin sekä asiakaspalveluiden aukioloaikojen ulkopuolisissa ajoissa minimilaskutus on aina 30 minuuttia. 
      HUOM! vain sos (a) showup.fi tukipostiin lähetetyt tehtävät käsitellään aukioloaikojen ulkopuolella.
    • Järjestelmän vikatilanteesta johtuvaa tukityötä ei laskuteta.

En tarjoa jatkossa tukea whatsappin tai facebook messengerin kautta.

CashUP järjestelmän kehitys

Kassajärjestelmän kehitystä hidastetaan; jatkossa tehdään pääasiassa bugikorjauksia sekä käyttöä estävien ominaisuuksien parannuksia. Kuitenkin tahti tulee olemaan aikaisempaa huomattavasti hitaanpaa.

Uusia ominaisuuksia tehdään vain, jos niille on olemassa maksaja. Joko kokonaisuudessaan tai vähintään osittain.

Tuen yhteystiedot ovat jatkossa

  • asiakaspalvelu (a) showup.fi
    • palvelee arkisin 8 - 16 välisenä aikana
    • tuki ilmaista, jos työ alle 15 minuuttia
    • tuki ilmaista, jos vika järjestelmässä
  • sos (a) showup.fi
    • palvelee "mahdollisimman nopeasti" myös viikonloppuisin
    • tuki ilmaista, jos työ alle 15 min ja tiketti käsitellään 8 - 16 välisenä aikana
    • tuki ilmaista, jos vika järjestelmässä

Tuen tuntitaksa on 50 EUR + alv, minimilaskutus aina 30 minuuttia. Laskutus tapahtuu kuukausittain kuun viimeisenä päivänä. Maksullinen tuki tulee käyttöön 1.12.2022 lähtien.