Hallinta & Rajapinnat

Meillä Show Upilla on tärkeää, että käyttäjäkokemus sekä ohjelmiston laajennettavuus on ensiluokkaista. Siksi sisällönhallintamme kehittyy jatkuvasti. Otamme mielellämme vastaan käyttäjien kokemuksia sekä parannusehdotuksia.

Hallinta

Hallinta toimii kaikilla moderneilla selaimilla, ja suurin osa toiminnoista on käytettävissä jopa puhelimen selaimella. Näin äkilliset tiedottamisetkin onnistuu. Hallinta pitää sisällään myös tiedot kaikista Ruuduista, niiden nykyiset tilanteet sekä mahdolliset vikatiedot. Sisällön lisäksi pystyt siis hallitsemaan kaikkia ruutuja joihin sinulla on oikeudet.

Käyttäjä tunnistautuu oman sähköpostiosoitteensa kanssa, ja saa käyttöönsä juuri ne työkalut joihin hänelle on annettu oikeudet.

Mainokset ja muu materiaali

Hallinta mahdollistaa mainoksien sekä tiedostojen tuonnin järjestelmään. Valmiita mainosmateriaaleja sekä tiedostoja voi halutessaan jakaa tilien välillä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi kattavan ketjukäytön tai vaikka oikeudet mainostoimiston toimittamaan sisältöön. Materiaali on varastoituna palvelussa ja siirretään aina tarvittaessa jokaiseen Ruutuun jossa sitä tarvitaan.

Kampanjat

Kattava ja monipuolinen kampanjatyökalu on tiedon jakamisessa kaiken sydän. Voit ajastaa mainosmateriaalia yhdelle tai useammalle ruudulle kerrallaan. Ajastukset voivat olla yksinkertaisia aikaväliin sidottuja, tai monipuolisempia tiettyinä viikonpäivinä tai kellonaikana toistuvia. Kampanjan voi jakaa myös toiselle käyttäjälle, ja tämän avulla esimerkiksi mainostoimisto voi toimittaa omalta tililtään valmiit mainokset kampanjaan saamatta sen suurempaa käyttöoikeutta ruutuihin tai kampanjan kestoon.

Muut työkalut

Hallinta pitää sisällään myös työkaluja asukas- ja yrityslistan ylläpitoon ja tiedotteiden sekä tapahtumien lisäämiseen. Lue näistä lisää Palvelu -sivun alta.

Rajapinnat, teemat & pohjat

On tilanteita, jolloin tietojen syöttö hallinnan kautta on kankeaa. Tällaisia tilanteita on mm. asukasluettelon päivittäminen jos käytössä on jokin kiinteistöhallintajärjestelmä. Myös tiedotteet, tapahtumat sekä muut syötteet voidaan tuoda rajapinnan kautta joko hallintaan tai suoraan ruutuihin.

Laajenteet

Asiakaskohtaiset sisällöt ja laajenteet antavat mahdollisuuden muokata ruutujen sisällöstä juuri sellaisen kuin yrityksesi tarvitsee. Laajenteiden avulla esimerkiksi vain yrityksen sisäisessä verkossa oleva materiaali voidaan tuoda ruutuihin, ilman että tieto siirtyy Show Upin palvelinten kautta.

Teemat

Ruutujen ulkoasua voidaan muokata toiveittesi ja tarpeittesi mukaan juuri sellaiseksi kuin haluat. Jokaiselle ruudulle voidaan tehdä oma teema, tai samaa teemaa voidaan käyttää läpi ketjun jokaisessa ruudussa.

Pohjat

Jokainen mainosmateriaali tarvitsee alleen pohjan. Yleispohjia löytyy hallinnasta valmiiksi, mutta niiden lisäksi voidaan luoda asiakas- ja tilikohtaisia pohjia, joiden avulla ruutujen sisältö on helppo luoda ja ylläpitää. Ja se näyttää aina oikealta!

Kysy lisää rajapinnoista, laajenteista, teemoista tai pohjista asiakaspalvelustamme!